KUVANVEISTÄJÄ PETTERI STUBB

Juhlat lähestyvät ja on aika esitellä yksi päivän taiteilijoista. Hän on myös itse paikalla kertomassa kuvanveistäjän mielenkiintoisista työvaiheista ja upea Madonna-veistos tervehtii juhlavieraitamme pääoven edessä. Tervetuloa🐻🌲

”Olen Petteri Stubb, s. 1962, uunimuurari ja kuvantekijä Leppälahdesta. Kasvoin kodissa, jossa oli taidetta ja kiinnostuin jo lapsena kuvataiteesta. Opiskelin kuitenkin käytännöllisen käsityöläisammatin, valmistuin muurariksi ja varsinainen ansioni tulee uunimuurauksesta.

Käsillä tekemisen tarve innosti minut kuvanveiston opiskeluun Jyväskylän Työväenopistossa v.1997. Opettajani oli kuvataiteilija Seppo Uuranmäki. Opintoja jatkoin kahdeksan vuotta. Aluksi materiaalina oli kipsi ja betoni. Lisää oppia hain mm. Kuusamon taideleireiltä, jossa tutustuin myös pronssivalutekniikkaan kuvanveistäjä Raimo Jaatisen opissa. Olen valmistanut toista sataa veistosta, joista suurin osa pronssia, mukana joitakin kiviveistoksia.

Työssäni uunimuurarina joudun miettimään mittasuhteiden ja muotojen sopusointua yhdistettynä käytännöllisyyteen. Koen, että kaunis uuni on myös eräänlainen veistos.
Kuvantekeminen merkitsee minulle ajattelemista, pohdintaa. Kaikilla kauniilla muodoilla on peruste, olivatpa ne osana veistosta tai uunia. Taiteilijana olen ennen kaikkea käsityöläinen. Suurinta tyydytystä minulle tuottaa prosessi, kun palaset loksahtavat paikoilleen ja kokonaisuus alkaa pikku hiljaa hahmottua.

Yksi ihmisen syvistä tarpeista on estetiikka. Kuvantekijänä minulle ei riitä, että taideteoksen tekemisen pääpaino on sen idea, vaikka kuinka hyvä. Pyrin taiteessani kohti klassista, figuratiivista teosta, joka kestää aikaa. Edellytän itseltäni tekniikan, muodon ja prosessin kokonaisvaltaista hallintaa. Teen pronssiveistokseni alusta loppuun itse. Prosessi on pitkä ja monivaiheinen ja vaatii valtavasti työtunteja. Valmistan myös muotit ja valan veistokset omassa valimossani.

Olen osallistunut muutamiin taideseurojen yhteisnäyttelyihin Jämsässä ja Vaajakoskella. Yksityisnäyttelyissä töitäni on ollut Vaajakoskella 2005 ja 2008.

Taidefarmilla on esillä läpileikkaus kuvanveistotöistäni. Allasosastolla ja saunassa on sarja kubistisia veistoksia sekä reliefi ”Naisen osat 3”. Symbolistinen veistos ”Omega” on yksi suosikkitöistäni. ”Maitotyttö”-veistokset, ”Haudalla” ja pihalla näyttelyvierasta tervehtivä ”Madonna” edustavat pyrkimystäni klassiseen taide-elämykseen.”